*muutama ajatus sanavalinnoista
ja kuullun ymmärtämisestä
Tapahtui sunnuntaiaamuna:
Klo 8.10
Mies: ”Kun sä heräsit näin aikaisin, ni ehditään tekemään tänään vaikka mitä.” Mies herää arkena ja juhlana aina aikaisin. Viimeistään seiskalta. Niin että sillä on päivä jo pitkällä kun minä viikonloppuna vasta heräilen.
Näin aikaisin ja ehditään tekemään… palataan näihin kohta.
Päätin sivuuttaa salamia aivoissani aiheuttaneet sanavalinnat. Hyvä minä!
Minä: ”Kaikki käy, ehdota.” Hörpin kiivaalla tahdilla aamukahviani, jonka tavallisesti nautin kaikessa rauhassa. Kahvin lipitys tukki suuni, josta pyrki ilmoille muutama naseva kommentti miehen sanavalinnoista. Otti aivoon oikein urakalla.
Mies selaili nettiä, oikeastaan oli jo Finnkinon sivuilla katselemassa päivän leffatarjontaa. Sieltä valikoitui juuri ensi-iltansa viettänyt Äkkilähtö-elokuva, näytös klo 10.30.
Valmistautuminen huippu nopeasti - tuli tunne muuten et ihan kuin olisin nukkunut pommiin - matka kovalla kiireellä (huom! näinkin voi viettää rauhallista sunnuntaiaamua) leffateatteriin. Henkäisy perillä, huh, ehdittiin ajoissa.
Äkkilähtö Äkkilähtöön :D
No mut sit
aiheeseen. Sanojen merkitykseen. Niiden edustamiin asioihin meille itse
kullekin. Kuinka paljon sanoilla ilmaistuun vaikuttaa se kuka ne sanat sanoo?
Mikä osuus on kuulijalla, kuinka hän kuultuja sanoja tulkitsee? Vaikka kieli on
yhteinen, väärinymmärtämisen – tahattoman ja tahallisen - riski on aina
olemassa. Ja kuinka paljon siinä on kysymys halusta kuunnella rivien välistä?
Ymmärtää tahallisesti väärin.
Vastuukysymykset
puhutun ja kuullun ymmärtämisessä jakautuvat… nyt mennäänkin vaikealle
alueelle, mutta sanoisin että aika tasan.
Kun me
puhumme, meillä on vastuu sanoa asiamme selkeästi ja ymmärrettävästi. En
tarkoita selittelyä selittelyn vuoksi vaan että pyrimme siihen, että tulemme
ymmärretyksi oikein. Jos haluamme kettuilla sanat toimivat aseenamme. Ne antavat
taitavalle sanankäyttäjälle lukuisia mahdollisuuksia heittää ilmaan piikki jos
toinenkin.
Miten kuulija
erottaa mistä oikeasti on kysymys?
Kuulijan
asema suhteessa puhujaan on yksi tärkeimmistä. Onko puhuja asiantuntija,
esimies, työtoveri, puoliso, lapsi, sukulainen, ystävä, naapuri, kaupan kassa
jne. Tunteeko olevansa puhujan kanssa tasavertainen vai ei.
Ehkä eniten
puhutun vääriä tulkintoja oikeassa elämässä (jätän kuulkaa nettikirjoittelun
kokonaan tämän ulkopuolelle – huh!) tapahtuu silloin kun tunnemme puhujan
hyvin. Tiedämme mitä hän tarkoittaa ja herkästi saatamme luulla tietävämme
tasan tarkkaan mitä toinen tarkoittaa.
Mennäänpä
aamun tapaukseen tarkemmin. Taustana kerron, että arkiaamuisin herään puoli
kuusi. Rikollisen aikainen herätys, sanon minä. Etenkin kun kärsin tätä nykyä
iltakukkumisesta. Uni tulee harvoin ennen puoltayötä. Viikonloppuina maksan univelkojani. Saatan joskus nukkua yhdeksään jopa kymmeneen. Eli kello 8 on
minulle hyvin aikaista, jonka hienosti tiedän. Mutta kun se sanotaan ääneen se
muuttuu pieneksi moitteeksi korvissani. Miehen puolelta vilpitön toteaminen,
minulle moite. Aikaisin heräämiseen kun liitetään hienoja ominaisuuksia kuten
säännöllisyys, ahkeruus, hyvyys. Paremmuus suhteessa pidempään nukkuvaan.
Aikaisin herääjä on reipas ja ahkera, pitkään nukkuja hidas ja laiska. Eiks se
vähän näin ole?
Konflikti
olisi ollut tässä kohtaa ilmeinen, ellen olisi pidätellyt itseäni. Pointsit
mulle, se onnistui tällä kertaa. Kiitos aamukahvini, jonka hörpin kiireen
vilkkaa vain ettei suustani lähtisi mitään harkitsematonta. Poltin muuten
kitalakeni, kaiken lisäksi.
Väitän että
ne ovat nämä mielikuvat jotka saavat meidät lukemaan rivien välistä. Meillä on
paljon taustavaikuttajia: oma eletty elämä kaikkine kokemuksineen joka
suodattaa kuulemaamme. Omat kipupisteemme, jotka värittävät toisen puheen
kuuntelua ja tulkintaa. Voi olla että itsetunnossamme on pieniä säröjä joihin
solahtaessaan sanat saavat mielen kirvelemään.
Huonoimmillaan
syntyy väärinkäsityksiä, joita ei koskaan korjata. Kuulija ei kysy tarkentavia
kysymyksiä. Kertoja ei tiedä tulleensa väärin ymmärretyksi. Tai syntyy kova
sananvaihto, jossa kuulija syytää kaiken pahoitetusta mielestään puhuja
niskaan. Puhuja ei välttämättä ymmärrä edes mistä on kysymys.
Mikä
neuvoksi? Tärkeintä on ottaa asiat asioina. Keskustella asioista, silloin kun
niistä kerran on puhe ja välttää liikaa tunteiden mukaan ottamista. Helpommin
sanottu kuin tehty, tiedän oikein hyvin. Mutta että edes pyrkisi siihen.
Vetäisi henkeä ja hetken ajattelisi. Monet riidat ja epäselvyydet voisi ehkä
välttää toista oikein kuuntelemalla. Jos jotain ei ymmärrä tai on epäselvää,
kysymällä tarkemmin. Pieni tuumaustauko, silloin kun tunteet puheen takia
alkavat roihuta. Vilkaisu peliin kun kielen kannat ovat irtoamassa kovaan
kalkatukseen. Auttaisiko se?
Metsä
vastaa niin kuin sinne huudetaan. Se on hyvä muistaa silloin kun
puhuu, mutta myös silloin kun kuuntelee. Olenko vain kaiku, joka vastaa samalla
mitalla vai vastaanko ihan omin sanoin ja ajatuksin. Tai jos vaikka en sanoisi
mitään. Vaihtaisin vaikka puheen aihetta.
Olisikohan
oma elämä silloin parempi paikka olla?
Taas niin mukavaa: Lämpimästi tervetuloa Anu Bloggerin kautta blogin seuraajaksi. Mukavaa, että liityit joukkoon <3
Paljon hyviä
sanoja ja kauniita ajatuksia uuteen viikkoonne te siellä.
Sii juu!
Äkkilähtö on muuten ihan mukava, hauska ja viihdyttävä elokuva. Ei mitään syvällistä, mutta tartteeko aina ollakaan?
Ja oikeassahan mies oli. Ehdittiin paljon. Kuten pitkälle lenkille elokuvan jälkeen :)
Ja oikeassahan mies oli. Ehdittiin paljon. Kuten pitkälle lenkille elokuvan jälkeen :)