10 vuotta yhdessä

ei pöllömpää :)
       sekä kommentointiin liittyvä tiedotus

Se oli maaliskuun 30. vuonna 2006 kun me alettiin pitää yhtä. Geelikynnet ja minä. Sitä ennen olin asiaa miettinyt pitkään ja perusteellisesti. Että haluanko sellaiset? Tykkäänkö niistä? Onko ne hankalat? Totunko ollekaan? Välillä olin jo varaamassa aikaa. Sitten kuitenkin peräännyin.
Omat kynnet ovat heppoiset ja ohuet. Murtuvat ja katkeilevat pelkästä katseesta. Kynsilakka ei pysy päivääkään lohkeilematta. Olisiko geeli ratkaisu?

On se ollut :) Sain siistit kynnet, jotka ilahduttavat erilaisilla väreillä ja koristeilla sen mukaan mistä milloinkin pidän. Aluksi kynnen muoto oli kulmikas. Sellaisia ne siihen aikaan olivat vähän kaikilla. Siihen silmäni tottui niin, että ovaalia muotoa en sisäistänyt ollenkaan. Ovaalimuoto alkoi tulla muotiin ja ahkerasti sitä minulle huollossa aina tarjottiin. Kokeilin kyllä, mutta palasi takaisin kulmikkaan muodon pariin.




Kaunis soikea muoto jäi kokeilukerroilta kuitenkin kaihertamaan niin että kerran sitten oikein pyytämällä pyysin, että vaihdettaisiin kynnen muoto. Niin tehtiin ja siitä lähtien on pyöreämpi muoto ollut käytössä.




10v kuosiksi valikoitui hopea (vähän niinkuin tina 10 yhteisen avioliittovuoden jälkeen, juu nou).
Kimallusta ja juhlavaa toivoin ja tällaiset sain. Hillityt, mutta selvästi kimaltavat. 






Juhlaa ja arkea. Sitähän se elämä vuorollansa on. 
Arkisempia kuvia edustaa pöllöpusero. Ostin muutama vuosi sitten kun pöllöfiguurit alkoivat tulla muotiin. Herätteenä tein ostoksen ja kun en heti ottanut käyttöön, unohtui pusero kaapin perällä. 
Muuta asiaa kaapin kätköistä etsin, kun pöllö tuli sieltä vastaan. Että olikin iloinen jälleen näkeminen.

Jotta nämä hopeiset kymppijuhlat olisivat täydelliset, jalkaan sujautan upouudet kengät. Ostin eilen. Ovat Rieker merkkiset. Kevyet ja ihanat, kuin sukan vetäisi jalkaan <3










Kyllä kelpaa kävellä kevättä vastaan :)

Sitten lämpimiin tervetulotoivotuksiin:
L for love, Taina K, Suloista elämää / Hannele, Marika S lämpimästi tervetuloa blogin seuraajiksi. Mukavaa, että olette liittyneet joukkoon <3 

Lopuksi tiedoksenne ihanaiset: Olen sohaissut ampiaispesää. Ihan tietämättäni. Edellinen postaukseni joka koski kansalaisaloitetta kesä ja talviaikojen poistamiseksi, on saanut jonkun pois tolaltaan. Niin tulkitsen sitä ikävääkin ikävämpää palautetta mitä kommenttiboxiin alkoi yht´äkkiä tulla. Ei valitettavasti robottiroskapostia, vaan selvällä suomenkielellä kirjoitettuja kommentteja. Niitä tuli muihinkin postauksiin kuin vain tuohon edelliseen. Onneksi ehdin hätiin, toivon ettei teistä monikaan ehtinyt niitä lukea.

Tykkään että kommenttiosio pysyy asiallisena. Eri mieltä saa tottakai olla, mutta haukkumisia ei oteta täällä vastaan. En halua sellaista törkyä lukijoiden nähtäväksi. Enkä itsekkään tykkää haistattelusta, vaikka kuinka kommentin jättäjän suunnasta tuulisikin.

Niin että kommentit menevät ainakin toistaiseksi valvontaan. 
Näin se nyt sitten on. Vaikka totta vie en uskonut blogini tulleen kenelläkään niin merkitykselliseksi, että näkee oikein vaivaa sanoakseen pahasti.
Welcome to the real on-line world, toivottaa hän itselleen :/

Kaunista viikon jatkoa kaikki te siellä.
Sii juu <3


Lopetetaan viisareilla leikkiminen!



Yhdessä voimme vaikuttaa.



Taas me on veivattu viisareita ja digitaalisia numeroita tunti eteenpäin, vaikka mitään oikeita perusteluja sille ei ole enää aikoihin ollut. Aikoinaan tätä hulluutta myytiin kansalaisille liike-elämän tarpeilla: Suomen olisi oltava hereillä yhdessä muun Euroopan kanssa että bisnekset luistaisivat. Se oli aikaa kun lankapuhelimet, kirjeet ja faxit olivat yhteydenpidon välineitä. Ihminen puhui ja kirjoitti ihmiselle vähän niin kuin face to face. Ensin muutama vuosi kokeiltiin ja niin kuin usein kokeiluille käy, jäävät käytännöksi ennen kuin kukaan ehtii kissaa sanoa. Taloutemme on tätä nykyä kuralla. Kesäaika ei siis ole auttanut bisneksissä.

Noh, nyt me on kärvistelty tämän asian kanssa riittämiin, eikös vaan. Aika on muuttunut. Maailma on auki 24/7. Yhteydenpito pallomme joka kolkkaan on yhtä nopeaa kuin ajatus. 

Kellojen siirrolle nykymaailmassa ei ole enää perusteluja. Eikä muuten ollut silloin aikoinaankaan: aika pieni osa maailman markkinoista oli auki meidän kanssa samaan aikaan. Kaukoitä ja Yhdysvallat olivat ja ovat edelleenkin kiinni kun me silmät väsymyksestä harallaan raahaudumme tuntia aikaisemmin sorviemme ääreen mahdollisimman skarppeina ja innovatiivisina. Ja odotamme illalla unta, jota ei ainakaan tuntiin, pariin totutusta tule.

Ahkerimpienkin bisnesihmisten on jossain vaiheessa nukuttuva. Se tapahtuu silloin kun omalla aikavyöhykkeellä on yö. Siinä ei meidän tunti sinne tänne auta.

Ajan keinotekoinen siirtämisestä tiedetään olevan paljon haittoja ihmisen terveydelle. Hankalin niistä on uni ja valverytmin häiriintyminen, joka aiheuttaa väsymystä, heikentää hoksottimia, altistaa tapaturmille ja onnettomuuksille. Puhumattakaan sydän- ja verisuoni vaivoista joille viisareiden käännöstä aiheutuva unirytmin häiriintyminen ja univaikeudet eivät tee ollenkaan hyvää.

Niin että laitetaan nimet paperiin. Kansalaisaloite tarvitsee vielä muutaman allekirjoituksen päästäkseen käsittelyyn. Luovutaan tästä hullutuksesta. Ei tätä kukaan tarvitse, eihän?




Kuva kaapattu Kansalaisaloite.fi - sivustolta



Jos et itse kärsi kelloaikojen muutoksista, niin lähipiirissäsi on ihan varmasti joku joka piehtaroi tänäkin iltana saamatta unta ja herää silmät ristissä huomenna. Allekirjoita hänen puolesta ja / tai vinkkaa kaverillesi tästä.

Tässä linkki Kansalaisaloite.fi / Yhteiskunnan rasitteet talvi-kesäaika pois -aloite
HUOM! Aikaa allekirjoituksille on enää 8.4.2016 asti!

Hyvää pyhien jatkoa kaikki te siellä <3 

Onneksi on pyhät tasoittamassa tästä hulluksesta tulevaa unirytmihäiriötä. Mulla kuulkaa kestää pari viikkoa, että pääsen balanssiin. Erityisesti tämä tunnin harppaus eteenpäin on paha. Ei tule uni illalla ja aamulla en tahdo tajuihini tulla :/
Pliis, allekirjoitus.

Sii juu!

Hyvää pääsiäistä!



- pääsiäinen yllätti... 

Pääsiäiskoristelu jäi kalkkiviivoille, mutta ehdin kuitenkin. Miten kummassa kaikki juhlapyhät tulevat yllätyksenä - nytkö se jo on? Pääsiäinen tosin seilaa pitkin kevättä. Ei sitä koskaan tiedä mistä sen minäkin vuonna eteensä saa. Noh, ainakaan jos ei kalenterista katso. En ole oppinut sitä laskenta kaavaa, jonka mukaan pääsiäinen vuosittain määräytyy. Niin että pääsi taas yllättämään. Oliko hyvä selitys ;)?

Juhlitaan nyt tätä. Tiedä, jos pääsiäinen vielä joskus otetaan pois. Tai palkattomiksi pyhiksi muutetaan. Tiedättekö, oon kyllä ihan ulalla ja kärryistä pudonnut kuinka on yhteiskuntasopimuksen laita. Että missä mennään tällä hetkellä? Syksyllä kävin oikein kuumana kun hallitus saneli kaiken palkkaa myöten loppuvan työtä tekeviltä. Tai no ei se nyt ihan noin ollu, mutta ei paljon puuttunut. Silloin ääntelin ärräpäitä uutisia kuunnellessani.

Tunteet laantuu. Kukaan ei jaksa vihoissaan porista alvariinsa. Siinä saattaa vaikka kypsyä.
Niin että lopetin asian aktiiviseurannan. Öööö... No nyt pääsi jo unohtumaan että mitenkäs yhteiskuntasopimus pääsiäiseen liittyy... No ei sitten mitenkään!
Nautitaan pääsiäisestä. Eiks näin!








Laitoin kylmään valmistumaan rahkaherkkua. Piti jo eilen, mutta kiire vei voiton. Yhtään en tiedä mitä siitä tulee, mutta peukut on pystyssä. Pitäkää tekin. Meinaan, jos hyvä tulee kerron tarkemmin. Jos asiasta ei kuulu mitään, tiedätte: pönkään meni.





Nauttikaa pyhistä ja vapaista kaikki te siellä <3
Sii juu!



Kun ei osaa sanoittaa



Pääni on täynnä ajatuksia ja mielipiteitä mutta joku tulppa estää niitä tulemasta ulos. Muuttumasta sanoiksi ja lauseiksi jotka osaisivat kuvata ajatukseni oikein. Näppiksessä on kaikki sanojen taimenet. Kirjaimet tutuilla pakoillaan, mutta tavoittamattomissa. Olen näppäilyt niitä kuin soittaja hajasointuja. Hakenut tuntumaa ja sanojen rytmiä. Aloittanut moneen kertaa ja pyyhkinyt pois. Lause toisensa jälkeen on mitätöitynyt.

Dg. Kirjoituslukko NUD. Tarkemmin määrittelemätön vaiva, jonka yleisimpänä ilmenemismuotona on kirjoitettujen sanojen puute.

Elän bloggarin painajaista. Voihan että, sano :/

Tunnen vastuuta siitä mitä sanon ja mitä esitän täällä blogissa. Vaikka vaan höpisen teen sen tositarkoituksella. Joskus vaivun sellaiseen surkeaan olotilaan, etten usko että ketään maailmassa kiinnostaisi nämä mun jutut. Mun elämä, mun ajatukset, mun koti, mun vaatteet, mun tekemiset tai tekemättä jättämiset ja mitä näitä kaikkia onkaan. Mitä universumi yhdestä pienestä, kun maailma on täynnä valovoimaisia ihmisiä, jotka hehkuvat ehtymättömiä ideoitaan ja energiaa kilometrien päähän.

Tällaiset ajatukset (vaikka ovatkin realistisia) voivat olla vuorien kokoisia esteitä kirjoittamiselle. Olen nyt sellaisen vuoren juurella. Katselen ylöspäin niin että niskaa pakottaa. Enkä osaa tietä tästä eteenpäin. En ainakaan ellen kerro teille että nyt sanat ovat kateissa. Että tiedätte.
Tyhjän näytön syndrooma. Tätä samaako se on kun kirjailijat ja taiteilijat tuijottavat eteensä eivätkä saa mitään aikaiseksi? Kustannusyhtiöt ja töiden tilaajat odottavat malttamattomana tuloksia. Hengittävät niskaan. Eikä mitään näkyvää synny.

Mulla on toki ihan eri juttu. Tästä ei kuukausipalkkani ole kiinni. Tätä ei ole kirjattu tuloskorttiin. Blogi on mieleinen harrastus. Mutta se on harrastus tositarkoituksella
Mun pitäis päästä täydellisyyden tavoittelusta. Se on esteistä suurin. Että kaikki olisi aina niin perfect. Parasta mitä osaan.  Pitäisi osata olla armollinen itselle niin kuin olen aina toisille.
Toisaalta, miksi tehdä mitään jos ei yritä tehdä sitä kunnolla, eikö vaan. En halua että blogini on huolimattoman ja suttuisen oloinen. Hutaistua en tavoittele. Se on lukijoiden aliarvioimista. Eikä se ole minua.

Jukka Kajava – muistatteko tuon tiukan teatterikriitikon ja televisio-ohjelmien arvostelijan joka ei tuntunut antavan armoa kenellekään – kirjoitti kerran että kun käsikirjoittajalta loppuvat ideat, laitetaan ohjelmassa lauluksi tai muistellaan menneitä. Pitää muuten paikkansa. Olen moneen kertaan huomannut. Seuratkaa vaikka.

Tehdään nytkin niin. Laulamaan en ala, paratkoon sentään! mutta katsellaan kuvia. Kuvia jotka parhaimmillaan voivat itsessään olla tarinoita. Tunnelmien, maisemien ja tapahtumien kuvauksia. Ilman ensimmäistäkään sanaa.

Katsellaan kun kevät tekee tuloaan merenrannalle. Sulattelee lumet ja jäät. Paistattaa aurinkoa siniseltä taivaalta. Sai meikäläisenkin kirmaamaan jäälautalle ilman vähäisintäkään epäröintiä. 









Kevät on vuoden parasta aikaa, jos multa kysytään.

Huh kun helpotti. Että kerroin.Tunnustin mun ahdingon. Takakireen tunteen, että aina olisi oltava niin hyvä. Kukaan ei sitä minulta vaadi. Muut kuin minä itse. Joskus sitä menee sen vaatimuksen kanssa täydelliseen juntturaan.
Kyllä tämä tästä niinkuin kaikki alamäet ja notkopaikat elämässä. Niistä selvitään, lohduttaa hän itseään. 

Kiitos kun kuuntelit.

Ihanaa Soili, että olet liittynyt blogin seuraajaksi. Lämpimästi tervetuloa joukkoon <3



Kevään odotusta kaikki te siellä. Sii juu!

Ihan muuten hatusta vedetty tuo diagnoosi. Ei sellaista ole. Mutta saisi olla. Kaikille samasta vaivasta kärsiville ;)



Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen