Lohtukahvi




- alavireen taltuttaja

Ihana Hanna Facebookin puolella haastoi minut aamukahvi/teekuppihaasteeseen. Viitenä päivänä kuvat aamukahvi/teekupista. 
Ensimmäisen kuvan kohdalla lipeän aamukahvista iltapäiväherkkuun. Tämän haluan esitellä, tuli meinaan tarpeeseen.

1/5 Kahvikuppini

Robert´s mocha herkkukahvi kermavaahto kuumajuoma


Asioilla on usein tapana kasaantua. Olette varmaan huomanneet. Niin minäkin. Minua ovat vaivanneet silmän heikkenevä näkö ja akillesjänteen pitkittynyt tulehdus. Silmä pari vuotta, nilkka vuoden verran.

Noh, nyt niitä sitten hoidellaan yhtä aikaa. Silmä ja minä toivumme leikkauksesta. Nilkan kinkutin eilen fysiatrin vastaanotolle. Vaivan takia olen ollut hoidettavana ortopedilla useamman kerran ja käynyt fysikaalisessa useamman hoitojakson ja tehnyt neuvottuja jumppaliikkeitä kotona, kivusta huolimatta. Kun kerran käskettiin. Näinhän toimii kuuliainen potilas, eikö vaan? 

Ei tulosta. Kipu on jatkunut ja pahentunut. Kun olin kantanut kaikki rahani yksityissektorille ilman mitään vastetta, käännyin työterveyshuollon puoleen. Alkoi tapahtua. Röntgenkuvat, ultraäänitutkimus ja lähete fysiatrille. Siellä siis eilen.

Jo kätellessä tuli tunne, että olen osaajan luona. Oikeassa olin. Perusteelliset tutkimukset (sisälsi ultraäänen) ja haastattelu. Ja syy on nyt selvillä. Kantaluun luinen kohouma, joka ärsyttää akillesjännettä. Vika on synnynnäinen. 

Ensi hoidoksi kortisoni tulehduskohtaan. Parin viikon päästä tsekkaus. Kun tulehdus on hoidettu, mietitään leikkausta. Sitä ennen magneettikuvaus. 

Tämä kaikki tapahtui sen puolen tunnin aikana, jonka olin vastaanotolla. Kuluneen kipeän vuoden aikana kukaan minua hoitanut yksityissektorin ammattilainen ei päässyt samaan lopputulemaan...

Höpisin tässä pitkät pätkät aiheen vierestä, mutta se oli taustaa. Sitten aiheeseen eli mun eilinen hörsöntörsön lohtukahvi. Edessä häämöttävä toinen leikkaus kun vielä edellisestäkin toipuilen, ei mieltä nostattanut. Lääkärin luota menin suorinta tietä lähikahvilaan. Sanoin myyjälle, että nyt tarvitaan naista tuhdimpi kahviherkku. Tulen lääkäristä ja tarvitsen tasoittavan. Ihana myyjä oli heti mukana. Varmisti vielä käykö kermavaahtokin. Nyökyttelin innokkaana. 

Sain mitä tilasin.
Herkkukahvihetki - parempi mieli.
Kyllä tää tästä.

Haastan mukaan kahvikupposten / teehetkien esittelyyn Muistikirja -blogin Mamma N. Olisi kiva nähdä sinun aamukahvi / -tee hetkiäsi :)




Silmäleikkaus



- ohi on 
        lausutaan ääni huojennuksesta väristen
- kauniita kokemuksia
        lausutaan ihastuksesta huokaisten










Oh dear, kuinka minä jännitin etukäteen. Päivätolkulla. Mitä lähemmäksi leikkauspäivä tuli sitä pahemmin mahassa väänsi kun vain ajattelikin asiaa. Juu, olen super-hyper-extra hyvä jännittäjä. Hyvin jännitetty ei ole puoliksi tehty, vaan kauhiast itseä kidutettu. Minkä tässä itselleen mahtaa.

Nyt se on takanapäin. Silmäklinikalla sain hyvää hoitoa. Kyllä ne ammattilaiset osaa. Jokainen tietää hommansa ja kaikilta sain myös muutaman rohkaisun sana. Tunnustin auliisti jännittäväni sata lasissa. Odottaminen oli ihan kamalinta. Kun valmistelut oli tehty, laajennustipat ja kanyyli kämmenselkään, odottelin tunnin verran. 60 minuuttia on järjettömän pitkä aika. 

Leikkaussalissa laitettiin kaikki releet paikallleen. Pulssi hakkasi toistasataa. Verenpainelukemista en edes tiedä, luulen että korkeat nekin. Sydän hakkasi niin, että uskoin sen sanovan sopimuksensa irti. Henkilökunta vuorollaan jutteli minulle mukavia, samalla kun valmistauduttiin itse operaatioon.

Leikkaus meni kirkasta valoa ja sinisen ja punaisen eri värisävyjä nähdessä. Terve silmä ja koko pää oli suojaliinan alla. Leikattava silmä ammotti auki teippien ja luomen levittäjän avulla. Onneks en nähnyt, miltä se näytti. Huh!

Kun leikkaus oli ohi, lähtivät kyyneleet valumaan. Helpotuksesta, mutta myös suuresta surusta. Vuosikymmenten takainen tapahtuma - pahoinpitely -  josta tämä silmävamma on saanut alkunsa, tuli mieleen. Pelko, ahdistus ja turvattomuus joita podin pitkään. Kaikki vyöryi suurena suruna mieleeni. Itkin ja minua kuunneltiin. Kaikki leikkaussalissa pysähtyi. Ne ihanat ihmiset kuuntelivat minua kun itkultani yritin selittää miksi itken.

Tarkkailuhuoneessa itkuni jatkui. Vieressäni istui leikkauksestaan toipuva vanhempi somalinainen. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta luulen hänen lohduttaneen minua. Itkuni ei ollut loppua ja tämä vanha nainen tarttui käteeni ja puhui minulle rauhoittavasti. En tiedä mitä hän omalla kielellään sanoi, mutta varmasti jotain kaunista koska oloni helpottui. Vähän vielä niiskutin ja nikottelin vuolaan itkuni jäljiltä, mutta rauhoituin. Kaikki oli hyvin.

Tulla kuulluksi.
Tulla lohdutetuksi.
Sitä me kaikki silloin tällöin tarvitsemme.

Ja hyvää, toimivaa terveydenhuoltoa.
Eläköön ja voikoon hyvin meidän julkinen terveydenhuolto. Älköön sitä koskaan korvattako pelkkää mammonaa omistajilleen tuottamaan tarkoitetuilla yksityisillä toimijoilla!



Puhtaat lakanat



- oodi viileille puhtaille lakanoille







Puhtaat tuoksuvat lakanat, pehmeät tyynyt ja syliinsä sulkeva patja ansaitsevat kaikki ylistyssanat jotka osaan sanoa. Laulaisin niistä ja niille jos osaisin, runoilisin jos taitaisin. Joka kerran kun lakanat menevät vaihtoon tulee tämä ylistysfiilis. Oon minäkin. Mutta minkäs itselleen mahtaa ;)

Puhtaan pudasta. Raikasta. Kodikasta. Kutsuvan pehmeää. Ja niin ihanaa!


Painan pääni tyynyn uumeniin. Nuuhkaisen pitkään tyynyliinan raikasta tuoksua. Kääriydyn peittoon jonka putipuhdas pussilakana tekee niin kutsuvaksi. Silitän patjan peittona olevaa lakanaa. Tasoitan kaikki pienetkin poimut ja rypyt sen pinnasta. Nautin.


Pienistä arkipäivän asioista kun iloitsee, on jotain mukavaa joka päivälle. Ei tarvita kuuta ja tähtiä taivaalta. Riittää arki kaikkine pienine mukavine ilon aiheineen. Niinkuin nämä lakanat, joihin illan tullen kääriydyn. Toivon nukkuvani hyvin, vaikka sitä vähän epäilen. Huomenna on silmäleikkauspäivä. Sellaisen suuren päivän odottelussa ei ehkä uni tule. Jännittää ihan kauhiasti :/

Pitäkää peukkuja, hyvät ihmiset - kääks!

lakanat pellavaa / Balmuir (itse ostettu)



Havuja ja kanervia


- ja paljon muistoja







 

Äitini puolen isovanhempia en ole koskaan tavannut. Olin tasan kuukauden ikäinen kun äidin äitini kuoli, äidin isä jo aiemmin. Valokuvista olen nähnyt isovanhempani ja äitini piti vanhempiaan läsnä kertomalla tarinoita, muistelemalla. 

Isovanhempani on haudattu toiselle paikkakunnalle. Haudalla käytiin silloin tällöin, mutta aina ennen pyhäinpäivää. Aamuaikaisella noustiin ensimmäiseen junaan. Mukana havut, sammalkranssi ja eväitä. Perillä juna-asemalta käveltiin parin kilometrin matka kirkolle säässä kuin säässä. Hauta siistittiin, peiteltiin havuilla ja sammalkranssi aseteltiin kauniisti niiden päälle. Joskus, kun oli oikein kylmä, lämmiteltiin kirkossa, jonne suntio meidät päästi vaikka olikin vielä aikainen aamu. Kirkolta käveltiin samaa reittiä takaisin. Matkan varrella on kallioinen metsä, jonne mentiin syömään eväät. Oltiin ihan oikealla retkellä. 

 Nämä perinteet jatkuivat vain vähän muuttuneina äitini kuolemaan asti. Sammalkranssi vaihtui kanerviksi, toisinaan matka tehtiin autolla mutta samaa reittiä. Haudalle sytytettiin kynttilä kun niiden käyttö yleistyi.

Äitini oli sisaruksistaan viimeinen. Hänen jälkeensä olen jatkanut perinettä - vaikka, anteeksi vaan äiti - olit sitä mieltä ettei jälkeesi enää hautaa tarvitsisi hoitaa. Sanoit sen painokkaasti monta kertaa, mutta kun...

Siihen liittyy niin paljon yhteisiä muistoja. Matkalla muistelen omaa lapsuuttani. Mukana on omia lapsiani eri kokoonpanoissa. Heille kerron samoja tarinoita, joita äitini kertoi ja täydennän kerrontaa omilla tarinoillani. Muistoillani. Eväät syödään kalliolla metsän reunassa. Kahvi on samassa termoskannussa kuin aina ennenkin. Posliinimukit kuten silloin lapsuudessani.

Koko elämähän on muistoja. Niiden muistamista ja uusien muistojen tekemistä.
Ja niin kauan kuin yksikin meidät muistaa, olemme olemassa. 

Tänäänkin on yksi muisto liittynyt muiden muistojen joukkoon. Yhteinen retkipäivä.



Rantakahvit



- päiväkävely rantaan

syksy ruska koivupihlajanmarja syksymeri hiekkaranta aurinkolahti aurinko

Meillä on hienot ulkoilumaastot ihan kotiovelta. Muuta ei tarvitse päättää kuin suunta, johon haluaa lähteä ulkoilemaan. Meri ja pitkä rantaviiva. Hiekkaa, kallioita ja metsää. Viikonloppuisin tulee tehtyä pitkiä kävelylenkkejä. Kauniit maisemat saavat unohtamaan ajankulun. Sitä vain nauttii.
Niinkuin tänään. Kävelylenkki merenrantaan eväät mukana. Aurinko, pieni koleus ilmassa. Huurretta maassa ja lätäköitä jäässä. Talven etiäisiä.
Joskus tulee sellainen mukava tunne, ettei missään muualla haluaisi olla. Mitään muuta ei tahtoisi tehdä. Olla vain juuri siinä missä on. 
Rannalla kuumaa kahvia hörppiessä ja mieheni kanssa ajatuksia vaihtaessa tunsin, ettei kiire ole mihinkään enkä pois halua mistään.
Tunne on kaunis ja rauhoittava. Olin hyvin tietoinen kuumasta kahvista mukissani ja kylmänä hehkuvasta kalliosta allani. Auringon hailakkaasta lämmöstä poskillani. Tyynestä merestä edessäni ja yhtä tyynistä ajatuksistani. Tätä se varmaankin on. Hetkessä eläminen. Harvoin mahdollinen kaiken kiireen ja aikataulujen keskellä, mutta kohdalle osuessa rauhoittava. Tavoitan edes sen hetken tunteen että kaikki tarpeellinen on siinä. Ei jossain tulevaisuudessa tai jo menneenä. 
Vaan ihan juuri siinä.


Rauhallisia hetkiä sunnuntaipäivääsi, hyvä lukija

Puistossa



- ennen syksyn sateita ja kovia tuulia




Syksyn värit parhaimmillaan. Maassa ja puissa. Vähän navakampi tuuli ja loputkin puiden lehdet antavat periksi. 
Onneksi ehdin ennen sitä.
Kyllä syksy on kaunis, eikö vaan?


Sirpaleista koottu



- uskoa omiin vahvuuksiin


Paulig, Cupsolo


Kuinka voivatkaan sopivat sanat oikeassa järjestyksessä lohduttaa. Sunnuntaiaamun kahvini nautin näitä voimaannuttavia sanoja ja niiden rohkaisevaa sanomaa miettien. Uskon siihen, ettei mikään rikkoudu lopullisesti. Että palasistakin saa kokonaisen ja palojen liitokset voivat olla vahvempia kuin se entinen kokonainen. Jos ei ihan rikkoutumaton, mutta joustava.

Toiset tarvitsevat eheytymiseen apua, toiset tekevät sen ominvoimin. Lopputulos parhaimmillaan ehjä, vahva, kokonainen. Oman elämän tuulet ja tuiskut antavat uudenlaista perspektiiviä elämään. Kasvattavat ymmärrystä itseä ja toisia kohtaan. 

Monikaan meistä ei selviä ilman kolhuja. Suuria tai pieniä. Oman kokemukseni mukaan he, joita elämä on kohdellut silkkihansikkain, ovat niitä jotka ensimmäisenä tuomitsevat. He ovat niitä, jotka aina tietävät kuinka muiden tulisi elää. Kukaan joka on elämässään ojanpenkassa käynyt ja sieltä takaisin suoralle tieosuudelle selvinnyt ei tule kertomaan kuinka toisten on elettävä. Korkeintaan auttaa toista löytämään sen sileämmän tien kulkea.

Harvoin sirpaleista koottu heittää ensimmäistä kiveä, vaan ojentaa käden ja kulkee rinnalla. On heikolle tuki, suuntaa etsivälle majakka, kysyvälle kanssapohtija. On vahva.

Joskus sanomme harkiten ja hyvää tarkoittaen kauniita sanoja. Toisinaan taas sanomme tietämättämme ne oikeat sanat. Joskus taas luemme ne meitä koskettavat sanat. Yhtä kaikki. Sanat jotka auttavat, ovat oikeita. 
Tänä aamuna kahvikupin kylkee kirjoitetut sanat, niiden sisältämä rohkaiseva viesti on kaikki mitä juuri nyt tarvitsen.
                                                          
~~~~~~~~~~~~~~~

Epäröinnin kynnyksellä kysy,
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään
jättää käyttämättä.

Tommy Tabermann


Rauhallista sunnuntaipäivää <3


Tommy Tabermannin lasituotteet Muurla
(kuvan lasi itse ostettu)

Pahoinpitelyn pitkä varjo



-silmäleikkaukseen


Kauan sitten, kymmeniä vuosia taaksepäin, jouduin väkivallan uhriksi. Hakatuksi, riepoteltavaksi.
Nyrkin iskut kohdistuivat päähän, joka puolelle vartaloa. Iskuja, potkuja, teräaseen heilahduksia. Hakkaajia oli yksi, mutta hänellä käsiä ja jalkoja paljon enemmän kuin kenelläkään tuntemallani.
Fyysiset vammat paranivat aikanaan mutta menetin perusturvani. En pystynyt syömään, en nukkumaan. Kun suljin silmäni näin kaiken kuin filmiltä uudestaan. Kuljin pitkään selkä seinää vasten, säikkyen jopa omaa varjoani. Hoidin vain kaiken pakollisen, muuten en missään liikkunut.
Apuna eheytymisessä oli osaavia ammattilaisia (siihen aikaan harvinaista, rikoksen uhrit jäivät yleensä omilleen) ja muutama ystäväni. Kun tein poliisilaitoksella rikosilmoituksen päällekarkauksesta, antoi ilmoitukseni vastaanottanut poliisi minulle pienen lappusen jossa oli puhelinnumero. Sitä kautta tavoitin auttajat. Vieläkin muistan lämmöllä tuota poliisimiestä, kaikkia auttajia ja ystäviäni.


Elämä on ennen ja jälkeen. Usko turvaan ja oikeudenmukaisuuteen sai kovan kolauksen. Kumpaakaan en ole täysin saanut takaisin. Konkreettista turvaa hain itsepuolustuskurssista. Ajattelin, ettei koskaan enää vastaavaa. Kurssin vetäjä puhui päällekarkaajista roskaläjinä. Sillä luotiin osallistujiin oikeaa spirittiä, asennoitumista väkivallan tekoa yrittävää kohtaan. Minua se auttoi. Pahoinpitelijäni on Se roskaläjä. Tämä läjä sai kaksi vuotta ehdonalaista teostaan. Kulkee jossakin edelleen ”mallikansalaisena”. Pikku tahra rikosrekisterissään, jos sitä siellä enää edes mainitaan. Aikaa on kulunut, mitä sitä vanhoja menneitä liian pitkään muistelemaan… Sellainen on laki rikoksen tekijälle.

Uhri kärsii lopun elämäänsä, tavalla tai toisella. Pysyviä vammoja ruumiissaan ja mielessään. Niitä ei kukaan tule poistamaan ”sopivan” ajan kuluttua. Vammojen kanssa on elettävä loppuelämä. On yritettävä selvitä. Jokaisesta päivästä.


Jokainen pahoinpitelyn vuosipäivä on raskas. Palaan menneeseen vaikka – uskokaa - en millään haluaisi.
Uuden muistutuksen tapahtuneesta sain tällä viikolla. Olen jo jonkin aikaa kärsinyt vasemman silmän heikkenevästä näöstä. Käytännössä en näe sillä enää ollenkaan. Silmäklinikalla todettiin leikkaustarve. Silmän sisään joudutaan laittamaan tukirakenteita ja silmän linssi vaihtamaan keinolinssiin. En enää koskaan näe lähelle muuta kuin vahvoilla silmälaseilla. Olen silmäpuoli vaikka yleinen näkökyky nykyisestä paranee.


Vamman syy lienee pahoinpitely. Se on saanut alkunsa silloin kauan sitten ja kehittynyt vähitellen. Väkivallan arvet näkyvät silmän seinämässä. Muuta selittävää tekijää lääkärit eivät osaa sanoa.


Pahoinpitelijäni sai tuomion teostaan ja vain niistä vammoista jotka silloin olivat näkyviä. Teostaan, jonka seurauksia kannan mukanani ja joista kärsin ikuisesti. Kuinka paljon pahoinpideltyjä onkaan, joiden kaikki vammat eivät ole heti näkyvissä, havaittavissa ja joita ei oteta huomioon rangaistusta määrättäessä? Vaivoja jotka jäävät kuitenkin uhrin kärsittäväksi.


.............

Pääkaupunkiseudulla on kesän ja syksyn aikana liikkunut nuorisojoukko, jonka hupia on ollut sivullisten pahoinpitely ja ryöstely. Ketä ne tuollaiset ovat? Eläimiä? Ei, ei - eläimetkään eivät hyökkää huvin vuoksi.
Uutisia kuullessani kaikki myötätuntoni on uhreille. Mikä kaikki heidän elämässään muuttuu? Kuinka selviävät elämässään eteenpäin? Toivottavasti saavat kaiken tarvitsemansa avun ja tuen. Jokainen rikos koskettaa uhrin / uhrien lisäksi lukuisia muita. Ihmisiä uhrien lähellä. Ei heidänkään elämä ole enää entisellään.
 

Lopuksi:
! HAISTAKAA PASKA !
kaikki te, jotka olette sitä mieltä että rikoksen tekijöitä tulisi ymmärtää. Se on kuvottavaa henkistä väkivaltaa, mitä uhrille voi kaiken hänen jo kokemansa jälkeen sanoa. Pahuutta ei pidä ymmärtää. Pahuutta ei saa tehdä ymmärtämisellä oikeutetuksi.


Ymmärtäminen auttaa vain harvoja väkivallan tekijöitä. Muuta kuin oikeuttamalla heille itselleen tekonsa. Kun on ollut vähän vaikeaa, on lupa tehdä pahaa toisille…. Eihän se niin saa mennä. Ei saa!
 

On tuomittava, jumalauta, isoon ääneen ihmisten pelottelu, uhkailu, alistaminen, pahoinpitely, tappaminen. Sen tämä yhteiskunta on velkaa kaikille rikoksen uhreille.

Kesäkoti talvikasaksi

- kesä on mennyt












Oi ja voi! Niin se meni kesä. Tapojensa mukaan nopeasta, ihan liian nopeasti. Kesä"mökin" purkajaiset olivat jo muutama viikko sitten, mutta nyt vasta niitä kuvia katselin ja tänne laittelin. Katsokaas kun mun on saatava pikkuisen ajallista etäisyyttä ennen kuin pystyn palaamaan näihin tunnelmiin.

Koko viikonloppu menee tässä kesän paketoinnissa ja koko sen ajan on sellainen merkillinen haikeus ja alavire mielessä. Tämä on niin konkreettinen kesän lopetus.
Kesäkoija laitetaan kasaan just päinvastaisessa järjestyksessä kuin kokoaminen. Teltan lattialle kerätään kaikki Saareen jäävät sään kestävät tavarat ja asennetaan niille suojaisa mutta hyvin tuulettuva peitto. Umpipussiin ei missään tapauksessa ja niin että ilma kiertää helposti lattian alla ja päällä. Vain lattian lyhyille sivuille kiinnitetään suojapeitto tiukasti. Kestää sitten kovemmankin tuulen riepottelun.
Koska koko viikonloppu menee näissä paketointihommissa, on mukana pienempi teltta jossa asutaan viikonlopun ajan. Se on samassa pihapiirissä kesäteltan kanssa ja se puretaan ennen lähtöä ja otetaan mukaan.

Aamukahvi ennen lähtöä juodaan haikein mielin talvikasan vierellä. Siinä istuskellessa tulee käytyä läpi mennyttä kesää ja ammettua loppukesän tunnelmia muistiin. Pitkiä henkäyksiä metsän tuoksua.
Tuossa kuvassa muuten on mun lemppari huppari. Sen on tehnyt tyttäreni ala-asteen käsityötunneilla, 15 vuotta sitten. Aina vaan kestää ja on pitänyt hyvin kuosinsa <3

Kotona riittää vielä jälkitoimia. Teltta kuivatellaan ja vasta sitten se pakataan talvisäilöön. Samoin kaikki muutkin tekstiilit pestää, kuivataan tai vähintäänkin tuuletellaan ennen pakkaamista varastoon. Koti on todella sekaisin, ennen kuin kaikki on taas paikallaan.


Kesätunnelmiin palaan vielä tuonnempana. Juttu toiveita - osiossa (tuolla ylhäällä bannerin alla) Maria ilahdutti toivomalla kesäisiä kuvia. Maria, niitä kuvia on paljon ja niistä osan työstän tänne näytille - lähiaikoina.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!



Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen